Pääsiäisenä tuli räpsittyä aika paljon kuvia. Hauskinta oli metsästää lintuja lainassa olleella zoom-objektiivilla. Pitänee hankkia omakin, kun mitä tahansa elollista kuvatessa tuntuu omasta putkesta zoomi loppuvan kesken. Tässä muutamia parhaita lintuotoksia loman ajalta.
Ensimmäinen otos on variksesta, joka ehti lähteä lentoon
juuri kun sain kameran valmiiksi. Tykkään vahinko-otoksen liikkeestä ja
maalausmaisesta epätarkkuudesta.
_____
Pikkulinnut ovat raivostuttavan nopeita ja maalla varsinkin tosi säikkyjä. Vaanin tarpeeksi kauan kuusen juurella hiljaa ja sain pari ihan kivaa otosta linnuista, jotka googlen mukaan osoittautuivat pyrstötiaisiksi.
Tykkään kuvissa kevätauringon, puunoksien ja sinisen taivaan väriyhdistelmistä. Se, että kuvassa on muutakin kuin kiva tausta on tietysti aina plussaa. (Löytyi nimittäin aika monta otosta, jossa oksa oli jo tyhjä siinä vaiheessa kun sain liipasimen pohjaan.)